Vakava keskustelu erään kurssin jatkosta

Kirjoitin aiemmin sijaistamisesta ja siitä, miten opiskelijat vertailevat aina uutta opettajaa vanhaan. Opiskelijat ovat myös konservatiiveja. Jos kerran on tehty jollain tavalla, niin täytyy tehdä myös vastaisuudessa. Koska niin on aina tehty. Ja natiivi opettaja on aina oikeassa.

Eräällä keskustelukurssillani muuan vanhempi miesopiskelija halusi, että ”keskustelisimme vakavasti” kurssin jatkosta. Hän sanoi, että kurssilla tulisi puhua vain kohdekieltä. En ollut varma, tarkoittiko hän tällä minua vai muita opiskelijoita. Olen yrittänyt pitäytyä kohdekielessä kurssilla. No, ihan järkevää, koska kyseessä on keskustelukurssi. Monet kurssilaiset eivät tosin puhu ihan yhtä sujuvasti kuin hän, vaikka hänkin, jos totta puhutaan, tekee jatkuvasti virheitä.

Hän sanoi, että ryhmäkeskustelut ovat naurettavia. Selvä, voihan sen noinkin ilmaista, mutta keskustelukurssilla on tarkoitus, että kaikki pääsevät ääneen – eivät vain muutamat rohkeat opiskelijat. Ryhmä- ja parikeskustelut ovat sitä varten, että kaikki saisivat puhua. Hän on, tarvitseekohan tätä edes sanoa, yksi näistä rohkeimmista opiskelijoista.

Hän sanoi, että minun tulisi hahmottaa opiskelijoiden taso ja laatia sen mukaisia tehtäviä. Tiedän jo kurssikuvauksesta, minkä tasoisia opiskelijat suurin piirtein ovat, mutta niin kuin kaikissa ryhmissä, on hajontaa sen välillä kuka on pidemmällä ja kuka taas selkeästi jäljessä. Olin yrittänyt laatia kurssille opiskelijoiden tasolle suurin piirtein sopivia tehtäviä, mutta olin ilmeisesti epäonnistunut, vaikka kyseinen opiskelija olikin ollut tähän mennessä vain yhdellä tunnilla.

Kysyin, millä tavalla tämä hahmottaminen tulisi tehdä: kokeella vai pitäisikö minun esimerkiksi haastatella jokaista opiskelijaa erikseen. Hän sanoi, että minunhan se pitäisi tietää, koska minä olen opettaja. Kyseinen henkilö on itsekin opettaja, minua paljon kokeneempi, joten hänenhän se varsinkin pitäisi tietää, miten tuollainen hahmottaminen tehdään. Sitä paitsi niin kuin sanoin, tämä ryhmä, niin kuin kaikki ryhmäni, on hyvin heterogeeninen ja jotkut eivät ole yhtä hyviä kohdekielen puhujia kuin toiset.

Hän sanoi, että eivät he – opiskelijat – tule kurssille oppimaan. Wow, ajattelin. Mitähän he siis tulevat kielikurssille tekemään?

Hän sanoi, että minun pitäisi laatia tehtäviä, jotka eivät ole liian vakavia. Keskustelun pitäisi pysyä riittävän keveänä heidän taidoilleen ja kaikesta päätellen hänen henkilökohtaiselle maulleen.

Annoin tunnin lopuksi opiskelijoille luettavaksi erään kohdekielisen kirjailijan lyhyen kertomuksen. Muuan naisopiskelija, joka ei ole ollut tyytyväinen oikein mihinkään tähän mennessä, piti tekstiä hölmönä, naiivina. Se oli lapsille kirjoitettu kertomus.

Tunnin lopuksi eräs ulkomaalaistaustainen vanhempi mies tuli sanomaan, että kertomus oli hänestä hieno, etenkin se miten kirjailija oli tehnyt päähenkilöstä, joka alkuun oli vaikuttanut hyvinkin tärkeilevältä ihmiseltä, epävarman ja tekojaan katuvan hölmön.

Palautteen antamisesta

Opiskelijat ovat välillä hämmentäviä. Opetin ihan tyytyväisenä keskustelukurssia, jossa jaoin opiskelijat välillä pareiksi tai kolmen hengen ryhmiin. Toisen oppitunnin lopuksi huomasin nyrpisteleviä ilmeitä ja silmien pyörittelyä, ja vasta tunnin lopuksi sain tietää, että ”oikean” opettajan kanssa kurssia onkin käyty niin, että opettaja on johtanut keskustelua eikä mitään pari- tai ryhmäkeskusteluja olekaan ollut. Tai että ”ainakaan mitään (tyhmiä) ryhmäkeskusteluja ei ole ollut”.

”Oikea” opettaja, jota sijaistan, ei maininnut minulle tästä opettajajohtoisesta tyylistään mitään, joten pidin tunteja itse hyväksi katsomallani tavalla. Minulle oli opettajaopinnoissa teroitettu, että opettajajohtoisuus on huono asia, että minun pitäisi opettajana puhua mahdollisimman vähän ja antaa opiskelijoiden puhua. Se on toisaalta ehkä vähän kyseenalainen tapa opettaa, koska jos opiskelijat keskenään puhuessaan toistavat koko ajan samoja virheitä eikä kukaan heitä korjaa – opettaja ei voi kuulla mitä kaikki puhuvat – he oppivat puhumaan väärin. Toisaalta opettaja ei myöskään voi tehdä pariharjoituksia opiskelijoiden kanssa, hän on vain yksi ihminen, hän ei voi jakaantua koko ryhmän kesken, ja monesti olen huomannut, että jos olen ollut jonkun parittoman opiskelijan parina, tämä on kokenut tilanteen ahdistavaksi ja pelännyt kahta kauheammin puhua virheiden tekemisen pelossa.

En kuitenkaan ymmärrä, miksi opiskelijat eivät voi tulla suoraan sanomaan jostakin asiasta, jos se kerran nyppii. Sen sijaan että kirjoittaisi uhriutuvaa palautetta kurssin päätteeksi (”Uusi opettaja pilasi kaiken, minulla ei ole enää mitään motivaatiota jatkaa kielen X opiskelua, koska opettaja pilasi suhteeni opittavaan asiaan jne.”), voisiko sitä tulla ystävällisesti kertomaan, mitä haluaisi, mitä toivoisi? Onko se liikaa pyydetty? Ilmeisesti on. Jopa opettamista työkseen tekeville opiskelijoille, joita minulla on myös ollut, tämä suoran palautteen antaminen kasvotusten on ollut liian vaikea asia, ja anonyymissä nettipalautteessa on sitten kurssin lopuksi annettu palaa.

 

Toinen hämmentävä asia opiskelijoista: toin tunnille mielestäni kiinnostavan kappaleen, jossa laulaja pohtii ristiriitaista suhdettaan kotimaahansa. Hän toisaalta kritisoi kotimaataan rankalla kädellä ja toisaalta arvostaa sitä. Tämä tuntui olevan joillekin opiskelijoille liikaa. Kappale oli ”liian negatiivinen”, laulaja ei erään opiskelijan mukaan sanonut laulussa mitään hyvää kotimaastaan, mikä ei pitänyt paikkaansa. Tuli mieleen, että eivätkö jotkut opiskelijat kykene ottamaan vastaan minkäänlaista negatiivisesti latautunutta sisältöä maasta, jonka kieltä he opiskelevat? Pilaako se heidän mielikuvansa maasta X myyttisenä viinin ja laulun maana? Pitäisikö kaiken oppimateriaalin vain hehkuttaa maan X taidetta, ihmisiä, ”pitkää historiaa”, ihanaakin ihanampia ruokalajeja ja niin edelleen?

Valitettavasti maassa X asuneeni voin sanoa, että se ei ole mikään maanpäällinen paratiisi, siellä on suuria ongelmia, ja kyseisen maan asukit itse tekevät jatkuvasti karkeaa pilaa omasta maastaan.

… kunnes käykin niin, että kurssi lakkautetaan, koska osallistujia ei ole tarpeeksi. Ilmoittautuneita oli tarpeeksi, mutta koska suurin osa opiskelijoista ei ilmaantunut tunneille, kurssi lopetetaan. Ei tietoa, oliko opisto yrittänyt ottaa yhteyttä opiskelijoihin vai ei ennen kurssin lakkauttamista. Opettajilla ei ole aikuispuolella, ainakaan tässä opistossa, oikeutta saada opiskelijoiden yhteystietoja, ja siksi on täysin mahdotonta ottaa heihin yhteyttä ellei erikseen pyydä heidän yhteystietojaan, jos heidät edes tapaa.

Aikuisopettajan elämä on jatkuvaa opiskelijoista taistelemista. Tuleeko kurssilleni tarpeeksi osallistujia vai ei? Jatkavatko he kurssillani? Miksi he eivät jatka? Miksi opiskelijat ilmoittautuvat kurssille, mutta eivät ikinä ilmaannu paikalle? Siksikö että opettaja vaihtui? Onko se ainoa syy olla tulematta kurssille?

Itse en ikinä jättäisi käymättä kurssilla, ellei opettaja olisi aivan katastrofaalisen huono ja muut opiskelijat sitäkin sietämättömämpiä, etenkin jos olisin maksanut kurssista.

Huono ja laiska opettaja onkin hyvä

Joskus huono opettaja saa hyvääkin palautetta, jopa kasvotusten. Joskus oma ”huonommuus” ei-natiivina opettajana ei olekaan huono asia vaan hyvä ominaisuus, koska kykenee samastumaan eri tavalla esimerkiksi ääntämisen kanssa kamppaileviin opiskelijoihin kuin natiivi opettaja. Saa kuulla, että perusteellisuus ääntämisen kanssa on hyvä asia. Se että asioita toistetaan monta kertaa on hyvä asia. Se että luetaan, käännetään ja vielä kerran luetaan on hyvä asia. Rauhallinen tahti on hyvä asia. Se että käytetään oppikirjaa eikä pelkästään opettajan omaa materiaalia on hyvä asia.

Huono ja laiska opettaja, joka käyttää paljon kirjaa ja toistattaa paljon, onkin hyvä opettaja.

Hän oli oikea opettaja

Sijaistaminen ei ole helppoa. Se ei ole helppoa alakoulussa, yläkoulussa, lukiossa eikä edes aikuiskoulutuksessa, koska aikuisopiskelijatkin ovat kaikista yrityksistä huolimatta sitä mieltä että

toinen, "oikea" opettaja opetti paremmin, hän oli sydämellisempi, kokeneempi, asiantuntevampi, hän oli natiivi kielenpuhuja, hän osasi luoda lämpimän yhteishengen ja mieleisen oppimisympäristön, hän ei tuhlannut aikaa ylimääräiseen sekoiluun, hän saavutti tavoitteet, hän osasi vastata paremmin kysymyksiin, hän osasi valita sopivan oppikirjan ja opettaa kaikkiin opiskelijoihin nähden sopivassa tahdissa, hän valmisteli tunnit aina viimeiseen asti, vaikka aamuyöhön, jos niikseen tuli, hän ei haparoinut ikinä, hän ei tarkistanut asioita ikinä netistä tai sanakirjoista vaan tiesi aivan kaiken, koska hän oli valmis, täydellinen.


Hän oli oikea opettaja.